tiistai 2. lokakuuta 2018

Radio Mustalaatikko - osa 1 menestyminen

Kim ja Marko pureutuvat pintaraapaisulla Suomen urheilumenestymisen psykologisiin tekijöihin. Mitä ”isoa dataa” voisi löytyä urheilijoiden ja valmentajien ”mustista laatikoista”, jos ne saataisiin purettua ison kilpailun yhteydessä? Kun kesän EM- rypäs on nyt jo taaksejäänyttä elämää, on hyvä palata hieman aiheen pariin.

Radio Mustalaatikko pureutuu menestymiseen


Radio Mustalaatikko alkaa - esittelyt

Tervehdys

Olet klikkauksen päästä Kim Forsblomin ja Marko Malvelan pitkään hautuneesta aiheesta, liikunta- ja urheiluaiheisesta ”radiotallenteesta.” Kunhan osaamisemme karttuu, muuttuu tämä oikeaksi podcastiksikin, mutta toistaiseksi meidän on tyytyminen tällaiseen perinteiseen Skype-viritykseen.

Aihe on elänyt mielissämme pitkään. Kim on pohtinut jotakin tällaista etelässä ja Marko hieman aikaisemmin hieman pohjoisemmassa. Aikaisemmin radioviritykset ovat kilpistyneet tekniseen saamattomuuteen ja osaamattomuuteen. Nyt päätimme kylmänviileästi unohtaa kaiken tämän itsekriittisyyden, toimia ensin ja katsoa sitten mitä tapahtuu.

Ensimmäisessä jaksossa Kim ja Marko esittelevät radiolähetyksen perustamiseen johtaneita ajatuksiaan. Lisäksi perataan läpi sitä, miksi radion nimeksi tuli Radio Mustalaatikko.

Ole hyvä:
Radio Mustalaatikko - osa 1 ja esittelyt